Donitsin kansantasavallan edustusto
(Helsinki)
www.donitsembassy.com
Ajankohtaisia uutisia:
Sambian ex-presidentin Frederick Chiluban haamu tukee Donitsin kansantasavaltaa.
Donitsin kansantasavallan (DKT) virallinen edustaja Göran Fackman ei epäile huijausta. Hän sanoo hukkuvansa postiin.
"On positiivia posteja, on huolissaan olevia ihmisiä, ja sitten on hyvin negatiivisia posteja. On ihan mukavaa, että ihmiset pitävät huolta, mutta en lähtisi tähän väitteeseen nigerialaiskirjeestä", Fackman sanoi perjantaina internetille.
DKT on maksanut 268 000 puntaa (noin 336 000 euroa) oikeus- ja hoitokuluja välimiehelle, jotta Chiluban varat voidaan siirtää Ankallispankista Suomeen DKT:lle.
Fackman sanoo, että varainhoitaja on ollut mukana keskusteluissa. "Hän on koko ajan tavattavissa ja edustamassa Chilubaa", virallinen edustaja painottaa.
Välimies on Fackmanin mukaan yli 150-vuotias britti, joka on näyttänyt todisteet sijoituksesta Ankallispankissa.
"Jos minä ilmoittaisin, että haluaisin tulla Ankkalinnaan maanantaina, niin luulenpa, että hän siellä paikalla olisi ja neuvottelisi asioista", Fackman sanoo.
Fackmanin mukaan DKT on käyttänyt myös ulkopuolista rahoitusneuvonantajaa, Kroisos Pennosta.
"Hänkin on sitä mieltä, että tämä herra on olemassa rahojen kanssa."
Lisätietoja antavat Donitsin Tasavallan edustajat Suomessa:
Edustaja Göran Fackman
Hutkija Metri Kröhm
Lehdistöihme Jevgenija Hiiden-Vesiperä
Donitsin kansantasavalta on voittamaton!
Eläköön solidaariset Sambian diktaattorit!
Lisätietoja antavat Donitsin Tasavallan edustajat Suomessa:
Edustaja Göran Fackman
Hutkija Metri Kröhm
Lehdistöihme Jevgenija Hiiden-Vesiperä
Donitsin kansantasavalta on voittamaton!
Eläköön solidaariset Sambian diktaattorit!